Peruskorjaus on historiaa
Voiko kentän todella palauttaa alkuperäiseen loistoonsa sulkematta kenttää vuosiksi ja investoimatta miljoonia? Kyllä voi.
Kaikki peruskorjaustarpeen aiheuttavat tekijät on eriteltävissä ja TGC-menetelmällä pystytään vaikuttamaan niihin keskeyttämättä tai edes merkittävästi häiritsemättä pelaamista – ja vieläpä erittäin edullisesti.
Tehostettu ylläpito sekä jatkuva uudistaminen tekevät peruskorjauksista useimmiten tarpeettomia, eikä hoitovelkaa pääse syntymään.
Jatkuva tehokas hoito säästää korjauksilta
Hankalin ja kallein korjattava – sekä valitettavasti hyvin yleinen – ongelma on peliväylille muodostuneet vettä keräävät painumat, joita usein on runsaasti. Usein myös viheriöt ja lyöntipaikat muuttavat muotoaan.
TGG-menetelmän tehokkaalla syväilmastuksella nostetaan pelialueen pintaa halutuista kohdista, ja syntyneet reiät täytetään heti joko hiekalla, tai menetelmän tuotteena syntyneen kompostin ja hiekan seoksella.
Yhdellä työkerralla voidaan nostaa pintaa 1-2 cm. Systemaattisella ohjelmalla voidaan alueiden pinnanmuotoja muuttaa paljonkin. Koneen paikkatietoon perustuvalla automaatiolla voidaan tehdä sekä kentän kartoitus, että toimenpiteiden tarkka kohdistus.
Mikäli muutostyöt ovat tarpeen…
Vaihtelu virkistää ja joskus kentän layoutia halutaan muuttaa. Tämä on aiemmin tarkoittanut kalliita peruskorjaustoimenpiteitä.
TGC-menetelmän koneet soveltuvat maarakennusvarustein erinomaisesti yksittäisten kohteiden kuten viheriöiden, lyöntipaikkojen ja esteiden rakentamiseen ja korjaamiseen. Poweriin voidaan kytkeä noin kolmen tonnin telakaivukonetta vastaava puomisto kauhanpyörittäjineen. Mahdollisuus käyttää kaivulaitetta kauko-ohjauksella tekee myös todella tarkasta työskentelystä mahdollista.
Maansiirtolavat sekä Traileriin että Poweriin tekevät molemmista todellisia nurmialueiden dumppereita, joilta hellävaraista kuljetustehoa ei puutu.